Viimeisessä harjoituksessa katseltiin toisten harjoitustöitä, sekä kirjoitettiin vertaispalautetta.
Toisten töitä katsellessa tuli tietysti itselle sellainen tunne, että olisi voinut harjoitustyöhön panostaa vähän enemmän. Toisaalta esitetyt uusmediaesitykset olivat suurimmaksi osaksi niin hienoja, ettei minun taidoillani ja PowerPointin käytölläni olisi niihin ylletty.
Yllättävää kyllä, mutta huomasin kuinka vahvasti taustamusiikki vaikuttaa esitykseen. Musiikki luo, oikein valittuna, hyvin voimakasta tunnelmaa sekä rytmittää esitystä. Kenties se olisi minulla itsellänikin pitänyt lisätä esitykseeni. Myös diojen itsestään vaihtuminen vaikutti hyvältä keinolta, varsinkin sillin kun esitys on vahvasti visuaalinen.
Yleensä PowerPoint esityksissä tärkeää on selkeys: se että katsoja ymmärtää pointin. Joissain tapauksissa, kuten ehkä tässä harjoitustyössä, voi sanoma aueta vasta myöhemmin, oman ajattelun kautta. Silloin työ on ollut ajatuksia herättävä ja moniselitteinen; tällainen esitys on myös hyvä. Ainakin tämän kurssin uusmediaesityksissä kuvat ovat tekstiä tärkeämmät, sillä nehän kertovat itseasiassa elämästä paljon laajemmin. Kun taas ajattelee esimerkiksi luentokalvoja, jotka yleensä on tehty PowerPointilla, on tärkeää selkeys ja informatiivisuus.